Olen Ria Wallin, Kuvarian yrittäjä. Kuvaria on yhden naisen valokuvaamoalan yritys. Olen syntyperäinen varkautelainen ja pienen mutkan kautta palasin takaisin kaupunkiin muutama vuosi sitten.
Valokuvat ovat kiehtoneet minua aina. Jo teini-ikäisenä ihailin sen ajan huippumalleista otettuja kuvia lehtien sivuilta. Osallistuin valokuvauskurssille, jossa kehitimme itse kuvaamamme mustavalkokuvat. Filmikamera kulki usein menoissa mukana. Myöhemmin aikuisena ostin ensimmäisen järjestelmäkameran ja sen jälkeen aloin pikkuhiljaa perehtyä kameran käyttöön ja kuvaamiseen enemmän.
Oiva tilaisuus omaan valokuvaamoon avautui viime vuonna loppukesästä kuin 30 vuotta toimineen Foto-Ritvan yrittäjä laittoi yrityksensä myyntiin. Olin pitkään pohtinut yrittäjyyttä ja sen vuoksi olin valmis tarttumaan tilaisuuteen nopeasti.

Lähinnä sydäntä minulla on muotokuvaus ja dokumentaarinen kuvaus. Pidän kuvista, jotka ilmaisevat tunnetta. Ikuistavat vuorovaikutusta tai tärkeän hetken. Innokkaana matkailuautoilijana olen haaveillut kyseisen elämäntyylin dokumentaarisesta kuvaamisesta. Saa nähdä olisiko ensi kesänä aika siirtyä suunnitelmista toteutukseen.

Valokuvauksessa voi kehittyä loputtomiin. Sitä aionkin työn ohessa tehdä ammattikouluttajien johdolla. Ensimmäinen koulutus on jo alkanut ja kestää koko kevään ajan.
Nähdään Kuvariassa ☺️